Ihminen on elänyt vuosisatoja yhden Suomen suurimman järven, Päijänteen rannoilla. Järvi tarjosi sekä ravintoa että oivan kulkureitin ihmisen tarpeisiin. Tervaveneet, höyrylaivat ja tukkilautat halkoivat vielä
Terva- ja kalasatamat, laivalaiturit, tanssilavat, sahat ja tehtaat kuuluvat tärkeänä osana Päijänteen kulttuurihistoriaan. Ajan myötä näiden alueiden käyttötarkoitus on muuttunut ja muutos jatkuu edelleen.
Tässä toiminnaltaan uudistuvassa ympäristössä Taidemajakka pysäyttää ihmisen tarkentamaan katsettaan muuttuvassa ympäristössään. Se valaisee siltaa menneisyyden, nykyisyyden ja toiveiden välillä.
Taidemajakka näkyy sekä vesiltä että maalta. Taidemajakka tulee osaksi ympäristöään. Taidemajakka on merkki ihmisen luoman kulttuurin ja luonnon välissä.
Taidemajakka tuo uutta sisältöä ja piristystä jo paikkansa vakiinnuttaneisiin tapahtumiin. Se luo myös uusia tapahtumia uusille paikoille; lumiveistoksia, tuliveistoksia, tanssia, kylmissään hyppelyä, pilkkikilpailuja ja muuta taiteen tekemistä.