Omasta taidemajakasta kiinnostuneet kunnat ja kaupungit voivat ottaa yhteyttä oman alueen taidetoimikuntaan, suoraan paikallisiin taidetoimijoihin ja taiteilijoihin. Erilaiset yhdistelmät aktiivisia tekijöitä ja kulttuuritahtoisia yhdistyksiä ja yrityksiä voivat kehittää paikkakunnalle sopivan suunnitelman ja ehdottaa sitä Taidemajakaksi.
Taidemajakka syntyy yhdessä luoden. Yhteistyöhön lähtevien tahojen kanssa suunnitellaan mm. seuraavat asiat:
Tiedustelujen jälkeen neuvotellaan ja sovitaan siitä, millaisella panoksella toimijat, esim. kunta tai kaupunki haluaa olla mukana, mitä osa-alueita yhteistyöhön halutaan liittää ja luodaan pelisäännöt pitkäjänteiselle yhteistyölle.
Kunta tai kaupunki voi tarjota paikkoja teoksille, rahallista tukea ja/tai ehdottaa muita hanketta edistäviä tapoja.
Mahdollisuuksien mukaan painotetaan teosten tekemistä tai pystyttämistä yhdessä paikkakuntalaisten kanssa, joko tapahtumaluonteisesti tai muulla tavoin.
Minkälainen on paikan ympäristö ja kaavoitus? Uudet rakennukset tai tiet saattavat uhata teokselle suunniteltua paikkaa. Miten teokset ja tapahtumat sijoittuvat muiden jo toimintojen suhteen?
Paikoille tarvitaan toimivat kulkuyhteydet: ovatko ne jo olemassa vai pitääkö se rakentaa? Onko paikka saavutettavissa vesitse, onko lähistöllä rantautumispaikkoja, laitureita tai satama; onko paikalla jo toimivat tiet, polut?
Teokset ja tapahtumat sijoittaan niin, että ne ovat ensisijaisesti nähtävissä ja saavutettavissa vesitse.
Varsinkin pitkäaikaisiksi suunniteltavat veistokset vaativat jykevät perustukset. Teoksen koosta ja luonteesta riippuen on sijoituspaikka perustettava, jottei routa tai jää siirrä Taidemajakkaa. Paikan valinnassa on myös huomioitava vedenkorkeuden vaihtelu. Kunnan tai kaupungin osuus perustusten ja paikkojen valmistelussa rakennusteknisesti on olennaista.
Teosten kunnossapito, huolto ja valaistuksesta huolehtiminen suunnitellaan ja sovitaan paikan valinnan yhteydessä.
