Kansalaisinstallaatio

Cheryl Foster analysoi WaterFire Providence ympäristötaideteosta kirjassa Vesi vetää puolensa s. 154, Sepänmaa, Yrjö - Heikkilä-Palo, Liisa (toim.) Maahenki Oy. 2002

” WaterFire Providence teos on pohjimmiltaan loitsu, joka kokoaa kansalaisdet yhteen alkuaineiden kauneuden hengessä”

”WaterFire Providence teoksen on laajalti arvioitu onnistuneen veden käsittelyssä. Siinä kerrottu ja eletty yhdentyvät kansalaisten rituaalisen tai toiminnallisen osallistumisen kautta. Installaation kehitti ja toteutti Barnaby Evans ensi kerran uudenvuodenaaton juhlallisuuksiin vuonna 1994. Se käsittää tuoksusetri ja mäntypuukokkoja hiilipannuissa, jotka on sulokkaasti siroteltu Rhode islandin kaupunkikeskuksen Providencen kolmeen jokeen. WaterFire Providence sovittaa yhteen veden ja tulen vastakkaiset ja toisillensa tuhoisat elementit hillityksi mutta käsin kosketeltavan karismaattiseksi tapahtumaksi.
(...)
Tapahtuma alkaa aina auringon laskiessa, minkä kaikki tuntuvat tietävän, ja loppuu aina kello yhdeltä yöllä, ellei huono sää keskeytä tulien polttamista. Nykyään julkaistaan laajan sponsorituen avulla ohjelmaa, joka antaa vierailijoille yksityiskohtaista tietoa teokseen liittyvästä historiasta ja symboleista sekä luonnoksen kyseisen illan tarkasta musiikkiohjelmasta. Ruokakauppiaat ja kahvilanomistajat pystyttävät jokivarsien välittömään läheisyyteen pienoisravintoloita, jotka tuovat tapahtumalle makuaistillista ja meditatiivista sävyä. Yleisöä rohkaistaan osallistumaan teokseen aktiivisesti. Vapaaehtoiset osallistuvat rantojen puhdistamiseen, tulentekoon ja veneryhmiin, kaikki mustiin pukeutuneina sulautuakseen persoonattomina yöhön ja vahvistaakseen symbolista rooliaan ”jokamiehenä”, yhteisön asukkaana.

Omalle yhteisölleen WaterFire Providencella on ilmeistä demokraattista arvoa. Myös ne yleisön jäsenet, jotka eivät tavallisesti käy taidenäyttelyn avajaisissa, konserteissa tai baleteissa, saapuvat tapahtumaan niiden lisäksi, jotka seuraavat säännöllisesti kulttuuritarjontaa.”