Vaajakosken Naissaaressa paljastettiin 3.6.2007 kuvanveistäjä Juhani Saksan pronssiin valettu veistos Kisailijat. Lions Klubi Vaajakosken tilaama veistos valmistui klubin 50-vuotisjuhlaan. Taiteilijan mukaan ajatus veistoksesta oli kuitenkin vireillä pitkään, ainakin 30 vuotta. Valmistusvaiheessa tehtiin sitäkin nopeampi päätös veistoksen liittämisestä mukaan Taidemajakkaan.
Päätös oli siinäkin mielessä tärkeää, että Kisailijat -veistos sijaitsee yhdessä Päijänteen järvialueen ääripäässä. Vaajakosken Naissaaren rantatöyräällä se toimii nimittäin veneilijöille vahvana merkkinä Päijänteen päättymisestä ja Keitele-kanavan alkamisesta. Siirtymävaiheessa veneiden vauhti hidastuu niin, että yllättävälle taide-elämykselle tarjoutuu turvallinen mahdollisuus. Vesiltä katsoessa veistos esittäytyy myös huomattavasti monumentaalisempana kuin maakravun näkökulmasta.
Teoksen sijaintia perustelee myös sen aihe. Veistos esittää kolmea kosken kuohuissa kisailevaa lohta. Lohi-aihe kirkastaa muistia Vaajakosken merkityksestä Hämäläisten eräalueena jo ainakin tuhat vuotta sitten. Naissaarta ympäröivä vesireitti useine koskineen muodosti perustan sahateollisuuden synnylle vuonna 1816. Saha nousi suureen kukoistukseen 1880-luvulla, kun norjalainen James Salvesen otti johdon sahan hyväsydämisenä patruunana. Kalastus oli ollut alueen asukkaiden merkittävä elinkeino jo vuosisatojen ajan. Sahan työntekijöille kala oli tuiki tärkeä hengenpidin. Kun matkailu alkoi kasvaa 1880-luvun lopulla, kalastajia tuli kauempaakin. Urheilukalastus alkoi kehittyä.
Naissaarta kiertää historiallinen opaspolku. Saaressa on kahvila ja kesäteatteri. Kesänäyttelyitä järjestetään saaren pohjoiskärjessä sijaitsevassa Wanhassa Woimalassa.
www.vaajakoski.com
Juhani Saksa (s. 1939) asuu Puulaveden rannalla Kangasniemellä . Hän kertoo, että kalastus on hänen ympärivuotinen harrastuksensa. Luonnon keskeltä hän löytää myös taiteensa keskeisimmät aiheet. Päämateriaalinaan Saksa käyttää kiveä ja erityisesti erilaisia kivilajeja. Oikea kivenvalinta huipentaa veistoksen visuaalisen hienoviritteisyyden.
www.juhanisaksa.com